Nyt  saat keskeisimmät EASEL- työkalut myös täältä verkkokursseiltamme! 

Sinulle

joka haluat sekä menestyä työssäsi että voida hyvin ja pitää vielä hyvää huolta rakkaistasikin.

Työyhteisöille

jotka haluavat vahvistaa työhyvinvointinsa turvatekijöitä.

Lähiesihenkilöille

joiden alaiset tekevät vaativaa työtä monenlaisten kuormitustekijöiden keskellä.

___

Oma mielesi on tärkein voimavarasi ja työkalusi 

Elämme jokseenkin käsittämättömiä aikoja työelämässä, perheissä, yhteiskunnassamme ja globaalisti. Oman tasapainon säilyttäminen on ajoittain haastavaa tunnetaitavimmillekin ammattilaisille ja kuormitus valuu äkkiä myös vapaa-ajalle ja yksityiselämään.  Tässä maailmanajassa ei ole myöskään harvinaista huomata kokevansa stressin ja työn kuormittavuuden hiljalleen lisääntyneen ehkä jopa työuupumukseen asti, vaikka periaatteessa nauttisi työstään ja olisi siinä hyvä. Myös moni työyhteisö sanoo nyt, että "meillä on mahtava porukka, mutta huono ilmapiiri ja ihmisiä paljon sairauslomilla" ja kuvaa osuvasti pitkään jatkuneen kuormituksen tyypillisiä seurauksia. 

Meillä "iiseliläisillä" on perustyökalupakki, jonka tiedämme parinkymmenen vuoden ja tuhansien asiakaskokemusten perusteella vahvistavan sekä resilienssin taustalla olevia tunnetaitoja (itsetuntemusta, itsesäätelyä, sosiaalisia taitoja, sekä harkittujen valintojen tekemistä paineenkin alla) että hyvinvointia tukevaa vuorovaikutuskulttuuria työyhteisöissä, lapsiryhmissä ja perheissä. Työmme perustuu vankkaan monitieteelliseen teoriapohjaan, sosiaalisen neurotieteen ja lähitieteiden tutkimustuloksiin, sekä työyhteisövalmennusten, (kriisi)työnohjausten, uupuneiden lyhytpsykoterapioiden, perheterapioiden, ihmissuhdetyön ammattilaisten EASEL-menetelmäkoulutusten ja kasvatus-, erityisopetus-, ja SOTE-alojen työkokemustemme kiteyttämiin ydinasioihin. Haluamme nyt tarjota keskeisimmät ydinasiat myös verkkokursseina, jotta ne olisivat tässä maailmanajassa mahdollisimman monen saatavilla helposti ja edullisesti. 

Saat yhden työnohjauskerran hinnalla 8 - 10 tunnin edestä materiaalia kerralla käyttöösi, jotta voit perehtyä teemoihin omaa tahtiasi, kun sinulle sopii. Pohdintatehtävät ohjaavat sinua peilaamaan teemoja ensin omiin kokemuksiisi ja kääntämään sitten valokeilan työkontekstiisi. Ja todennäköisesti viet jotakin mukanasi yksityiselämääsikin.  Tiimien ja lähiesihenkilöiden kurssit sisältävät omaa tahtia käytävien osioiden lisäksi myös ryhmätehtäviä yhteisten keskustelujen alustukseksi. 

Moniin ulkoisiin kuormitustekijöihin ja rakenteisiin et ehkä pysty vaikuttamaan, mutta pystyt vahvistamaan omia hyvinvointisi turvatekijöitä, omaa resilienssiäsi ja ammatillisia tunnetaitojasi  - onpa työtäsi sitten ohjata, sparrata, palvella, hoitaa, kuntouttaa, kasvattaa, opettaa tai johtaa toisia. Kuvaamme ammatillisia tunnetaitoja usein esimerkillä, että se, millaisen tunneilmapiirin matematiikan opettaja rakentaa luokkiinsa, miten ohjaa oppilaiden oppimisprosessia ja mallintaa arvostavaa ja hyväntahtoista vuorovaikutusta, riippuu hänen tunnetaidoistaan ja sen hetkisistä voimavaroistaan. Samaa matikkaa hän opettaa kuin toisetkin. Pidä huolta mielestäsi itseäsi varten. Silloin pystyt olemaan myös toisia varten. 

Työyhteisöissä viihtymisen, työhyvinvoinnin, tuottavuuden ja ihmissuhdetyön vaikuttavuuden turvatekijöitä ovat tutkitusti jokaisen oman ammattiosaamisen ja ammatillisten tunnetaitojen lisäksi hyvä ilmapiiri ja johtaminen. Työyhteisön tai minkä tahansa yhteen kokoontuvan porukan psykologista turvallisuuden tunnetta rakennetaan tai romutetaan jokaisessa kohtaamisessa. Hyvää vuorovaikutuskulttuuria kannattaa tietoisesti rakentaa ja vaalia, sillä huono syntyy yleensä vähän vahingossa ja huomataan myöhässä. Työyhteisökurssejamme voit hyödyntää jaksamisen ja ilmapiiriongelmien korjaamisen lisäksi esim. uuden tiimin yhteisen kielen rakentamiseen vaikkapa tiimi- tai työnohjaustapaamisten alustuksina, vaativaa vuorovaikutustyötä tekevän tiimin purkukeskustelujen ja jaksamisen tukena,  tai työhön liittyvän kehittämistehtävän tai meneillään olevan muutosprosessin tukena. 

Maaliskuun 2023 loppuun asti tarjoamme koko työyhteisölle tai tiimille tilattuun verkkokurssiin maksutta mukaan esihenkilön verkkokurssin  - ota yhteyttä [email protected] 

Toivomme, ettei yhdenkään äärettömän arvokasta työtä tekevän ammattilaisen tarvitsisi väsyä työssään tai vaihtaa työpaikkaa voidakseen jossain muualla paremmin. Ja, että mahdollisimman monella lapsella ja nuorella olisi ympärillään tasapainossa pysyviä aikuisia tukemassa heidän kasvuaan kaiken tämän keskellä. 

Kommentteja kursseista

5 Tähtiluokitus

Valtavan laaja teoreettinen pohja, joka tekee sisällöstä erittäin validin ja myös kriittistä tarkastelua hyvin kestävän.

Johdon konsultti

Teoria ja käytännön kokemus on paketoitu johdonmukaiseksi ja toisiaan täydentäväksi holistiseksi paketiksi. Rakenne on johdonmukainen ja pedagogisesti toimiva – kurssin sisällöt rakentuvat aiemmin opitun tiedon päälle ja sisältävät myös sopivassa ...

Lue lisää

Teoria ja käytännön kokemus on paketoitu johdonmukaiseksi ja toisiaan täydentäväksi holistiseksi paketiksi. Rakenne on johdonmukainen ja pedagogisesti toimiva – kurssin sisällöt rakentuvat aiemmin opitun tiedon päälle ja sisältävät myös sopivassa suhteessa toistoa / uudelleen kertausta edellisistä aiheista. Kurssin osioista rakentuu johdonmukainen kokonaisuus, joka vedetään hienosti yhteen lopussa. Oppimisessa huomioitu hyvin oppimistyyleiltään visuaalinen ja auditiivinen oppija.

Lue vähemmän
5 Tähtiluokitus

Laadukas koulutus

Toimittaja, yksikön johtaja

Erittäin laadukas ja käytännönläheinen koulutus.

Erittäin laadukas ja käytännönläheinen koulutus.

Lue vähemmän
5 Tähtiluokitus

Hyvä paketti

Päiväkodin johtaja

Haluan tämän jatkossa kaikille uusillekin työntekijöille.

Haluan tämän jatkossa kaikille uusillekin työntekijöille.

Lue vähemmän

___

Teemoja, joita linkität omiin kokemuksiisi 

  • Itsetuntemus ja turvallisuuden tunne hyvinvoinnin perustana
  • Tunnetaidot käytännössä
  • Mitä jokainen vie mukanaan jokaiseen kohtaamiseen?
  • Mistä on kyse, kun pelkkä epäkunnioittava puhe pudotti tutkimuksessa koehenkilöiden kognitiivista kapasiteettia 30-60%?  Mikä auttaa?
  • Stressi nykytieteen selittämänä ja stressin hallinta käytännössä
  • Mitä itse asiassa säädellään, kun "säädellään tunteita" ja, nykytietoon perustuen, miten?
  • Viestit tunteiden takana ja kokemushistoriasta tulevat triggerit
  • Hyvinvoinnin jana ja hyvinvointisi turvatekijät joista et voi joustaa
  • Alisuoriutuminen ja motivaatio
  • Haasteiden kohtaaminen, jäsentely ja erotusdiagnostiikka 
  • Psykologisen turvallisuuden tunteen, hyvien tunne- ja yhteistyösuhteiden sekä työyhteisön terveen vuorovaikutuskulttuurin rakentaminen
  • Millaisia ovat pitkäkestoisen kuormituksen ja epäluottamuksen merkkejä työyhteisössä ja korjaamisen askeleet? (Samat pätevät koululuokissa,  lähisuhteissa ja perheessä.) 
  • Miksi hankala ilmapiiri kuormittaa tunnetaitavia ammattilaisiakin ja johtaa helposti ahdistukseen. Miten pysyä tasapainossa?
  • EASELin kirkastuskeskustelun malliprosessi töihin ja kotiin. Miten otat puheeksi, ohjaat keskustelun etenemistä rakentavasti, jäsennätte, lisäätte yhteistä ymmärrystä ja paikannatte yhdessä mitä seuraavaksi. - Jos TV on rikki, leivänpaahtimen korjaaminen ei auta!  
  • Miksi muutokset takkuavat tai tuntuvat ottavan aikaa? Muutosten tekemisen vaiheet ja muutoksen esteiden tunnistaminen

___

Kurssien rakenteesta

Kurssit on rakennettu mahdollisimman tehokkaiksi sekä vahvistamaan omia ammatillisia tunnetaitojasi ja resilienssiäsi että antamaan ideoita ja työkaluja sovellettavaksi omassa työssäsi – onpa työtäsi sitten ohjata, sparrata, palvella, hoitaa, kuntouttaa, kasvattaa, opettaa tai johtaa toisia. 

Olemme rakentaneet verkkokurssimme hyödyntäen modernia tietoa oppimisesta, muutosten tekemisestä, kokemuksiamme, asiakaspalautetta jne. Saat yhden työnohjaustunnin hinnalla kahden koulutuspäivän sisällön tiivistettynä. Osioissa on keskimäärin 30 minuutin pituisia videoluentoja, lukupaketteja sekä pohdintatehtäviä, jotka ohjaavat sisältöjen peilaamista omiin kokemuksiisi ja työhösi. Tiimin ja työyhteisön kursseissa on henkilökohtaisen materiaalin lisäksi ryhmätehtäviä pohdittavaksi omalla porukalla tai ulkoisen fasilitaattorin tuella. Lähiesihenkilöiden kurssit sisältävät työyhteisökurssin sisältöjen lisäksi lähiesihenkilötyöhön liittyvää lisämateriaalia ja työkaluja ilmapiirin johtamiseen, haastavien tilanteiden hoitamiseen, sekä työhyvinvointia ja tuottavuutta tukevan vuorovaikutuskulttuurin rakentamiseen, pulmien tunnistamiseen, ja hyvän ylläpitämiseen. 

Yksilökurssilaisilta näyttää menevän noin 8 tuntia materiaalin läpi käymiseen, lähiesihenkilöiden sekä kasvatus- ja opetusalan materiaaliin noin 10. Siihen päälle pohdintatehtäviin kuluva aika on luonnollisesti yksilöllistä. Alta löydät suosituksemme työyhteisöjen prosessille. Kaikkien verkkokurssiemme tueksi on mahdollista varata meiltä henkilökohtaisia keskusteluaikoja oman  tarpeen mukaan.

Miksi me puhumme systeemisistä, psykoedukatiivisista työkaluista? Videoluennoilla et katso puhujaa, vaan kuvia ja psykoedukatiivisia työkalujamme, joiden avulla avaamme teemoja ja sinä vahvistat taitoasi tunnistaa mistä arkesi tilanteissa on milloinkin pohjimmiltaan kyse ja mihin voit vaikuttaa, mikä kaikki on hyvin ja vaalimisen arvoista, mitä kannattaa ehkä muuttaa jne. Visuaaliset työkalut jäävät myös yleensä paremmin mieleen kuin pelkkä keskustelu, luento tai teksti. Pystyt toki tulostamaan kurssista tärkeimmät työkalut. Kurssin teorian ja työkalujen taustalla on sosiaalisen neurotieteen ja lähitieteiden tutkimustietoa, laajasti hyväksyttyjä teorioita ja terapeuttisia menetelmiä, joista saat n 170 viitteen kirjallisuusluettelon. Tämän sivun lopusta löydät joitakin esittelyvideoita

___

Suosituksemme työyhteisöille

Parhaimmillaan koulutus- ja TYHY-päivistä tarttuu mukaan paljon tärkeää tietoa ja voimavaroja. Keskittyminen kuitenkin ajoittain katkeilee meillä kaikilla eikä luento pysähdy juuri silloin, kun itse haluaisi reflektoida sen nostattamia ajatuksia. Olemme siksi rakentaneet nämä verkkokurssit niin, että niissä yhdistyy sekä teemoihin perehtyminen omaa tahtia itselle sopivana ajankohtana että ajatusten jakaminen kollegojen kanssa ja työn ja työyhteisön yhdessä kehittäminen.   

Suosittelemme työyhteisöjen prosessin alkuun tavoitteisiinne kohdennettua puolenpäivän kick off - tilaisuutta. Sen jälkeen itsenäisesti tehtävä verkkokurssi kannattaa aikatauluttaa tarpeidenne ja ajankäyttömahdollisuuksienne mukaisiin osiin. Onko kaikilla mahdollisuus käyttää 60 minuuttia viikossa vai kuukaudessa yhden osion itseopiskeluun ja 90 minuuttia teemojen käsittelyyn porukalla? Ryhmätehtävät on rakennettu niin, että ne edellyttävät jokaiselta itsenäisen etukäteistyön. Prosessi kannattaa linkittää myös mahdolliseen muuhun kehittämiseenne, sillä kurssimme vahvistaa yhteisön psykologisen turvallisuuden tunteen ja ammatillisten tunnetaitojen osa-alueita, jolloin mahdolliset meneillään olevat konkreettiset muutokset, kehittämistehtävät yms.  tarjoavat hyviä "kokemuksellisia harjoituksia" vuorovaikutuskulttuurille ja jokaisen tavalle käyttää omaa paikkaansa. 

Kannustamme aktivoimaan omat joukot kierrättämällä fasilitaattorin, kirjurin ja kellokallen rooleja ryhmän sisällä. Halutessanne meiltä on toki mahdollista tilata myös fasilitaattori/coach/(kriisi)työnohjaaja tueksenne. Prosessin lopuksi suosittelemme yhteenvetotilaisuuden järjestämistä vaikkapa TYHY-päivän yhteydessä teemalla: "nyt kun meillä kaikilla on tämä tieto ja kokemus, miten aiomme hyödyntää sitä?" Myöhemmin yksilöverkkokurssimme voi toimia osana uusien työntekijöidenne perehdytystä!  


Muistathan myös

Tarjoamme edelleen myös motivoivia luentoja, yksilö- ja ryhmätyönohjauksia, kriisikonsultaatiota ja sovittelua, työyhteisövalmennuksia, lyhytpsykoterapiaa ja avainhenkilöiden MindGuard – sparrausta sekä kokemuksellisia työpajoja. 

Volkkarin verkkokurssit on tarkoitettu vahvistamaan resilienssiä, lisäämään hyvinvointia, ennaltaehkäisemään uupumista ja auttamaan sellaisten haasteiden ratkomisessa yhdessä työyhteisönä, joihin itse voitte vaikuttaa. Olethan yhteydessä meihin tai muihin ammattilaisiin, työterveyshuoltoosi, terveyskeskukseen tai johonkin muuhun auttamistahoon alueellasi tai verkossa, jos kaipaat henkilökohtaista konsultaatiota, kriisityönohjausta, tai olet huolissasi omasta tai läheisesi voinnista.

EASEL TRAINING - MUIHIN PALVELUIHIN TÄSTÄ 

Halutessasi voit syventää verkkokurssien teemoja kokemuksellisissa työpajoissa tai EASEL® - menetelmäkoulutuksissa. Niissä levolliset ryhmäkeskustelut ja ainutlaatuiset vuorovaikutusharjoitukset Savikon hevosten ja lampaiden kanssa tarjoavat ohjattuja kokemuksia teorian jalkauttamisesta käytäntöön ja omaan työhösi. Järjestämme työpajoja ja menetelmäkoulutuksia sekä kaikille avoimina että tilauksesta Savikossa tai omissa tiloissanne. Lisää tietoa löydät EASEL Trainingin kotisivuilta tai ottamalla meihin yhteyttä.

EaselOnline - tiimi

Mari Louhi

Olen FM, AmO (erityispeda ja SEL), psykoterapeutti, työnohjaaja ja EASEL:in kehittäjä. Toimitusjohtajana vastaan ET:ssä ohjelmiemme ja palvelujemme laadusta ja tuon omalta osaltani verkkokursseihin yli 20 vuoden kokemukseni kirkastamat ydinasiat. Teen keskimäärin kaksi päivää viikossa pari-, perhe- ja lyhytpsykoterapiaa. Lopun viikkoa pyrin ennalta ehkäisemään terapian tarvetta tekemällä työyhteisö- ja esihenkilövalmennuksia, sovittelu- ja kriisityönohjauksia, EASEL   - menetelmäkoulutuksia, sekä kehittämis- ja konsultointityötä. Varaa ilmainen konsultaatio tästä: Calendly - Mari Louhi-Norppa 


Linda Mustonen

Olen kasvatustieteen maisteri sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen erityisopettaja. Työnohjaajana ET:ssä tarjoan opetusalan ammattilaisten, työyhteisöjen ja esimiesten voimauttavia, kokemuksellisia EASEL työnohjauksia ja EASEL Trainerina koulutan uusia EASEL Ohjaajia. Tuon yli 10 vuoden työkokemukseni opettamat tärkeimmät asiat  näihin verkkokursseihin erityisesti varhaiskasvattajille, perusopetuksen henkilöstölle ja heidän lähiesimiehilleen. Varaa ilmainen konsultaatio tästä:  Calendly - Linda Mustonen 


Anna Lehtiö

Olen sairaanhoitaja (AMK), ensihoitaja, EASEL Trainer ja ratsastuksen ohjaaja. Teen pari työvuoroa viikossa ensihoitajana ja muun ajan ET:ssä työnohjaaja- ja kouluttajatiimissä. Erityisiä omia kiinnostuksen kohteitani ovat avoimen dialogin ja turvallisuuden tunteen synnyttäminen lyhyissäkin kohtaamisissa sekä eläinavusteinen tunnetaitovalmennus. Huolehdin Savikon eläintyöparien koulutuksesta ja hyvinvoinnista, sekä kokemuksellisten työpajojen järjestämisestä yhdessä tallityöntekijän kanssa. Vastaan myös Easelonline - verkko-oppimisympäristömme teknisestä toteutuksesta ja autan sinua mahdollisissa teknisissä pulmissa. anna(at)easeltraining.fi


Aila Joensuu

Olen toiminut yli 10 vuotta psykologina perheneuvolassa ja koulupsykologina sekä tehnyt verkostoyhteistyötä ja konsultaatioita. Työnohjaan mm terveydenhuollon ammattihenkilöitä, päivähoidon ja koulun henkilökuntaa, lastensuojelun työntekijöitä sekä sijaisvanhempia. Olen perehtynyt erityisesti traumojen, kiintymyssuhteiden sekä lasten ja nuorten itsesäätelyn haasteiden tutkimiseen ja hoitoon. EASEL Trainerina koulutan myös uusia EASEL Ohjaajia. Tuon näihin verkkokursseihin konsultoivana psykologina oman osaamiseni.

___

Verkkokurssien tiedustelut 

Kaikki hinnat ovat per osallistuja ja sisältävät ALV 24%. Isommissa tilauksissa joka kymmenes (10) osallistuja kuluitta. Ryhmätilaukset [email protected] tai [email protected]

  • Tervetuloa!

  • Haastavat tilanteet

  • Stressi työyhteisössä

  • Ammatilliset tunnetaidot

  • Vuorovaikutuskulttuuri