Työhyvinvoinnin turvatekijöitä työyhteisöille kasvatus- ja opetusaloilla

Kasvatus- ja opetusaloilla on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon muutoksia ja siihen päälle henkilöstövajaus ja maailmanlaajuinen epidemia. Ammattilaisten työssä jaksaminen ja laadukkaan työn tekemisen edellytysten turvaaminen puhuttavat paljon. Ajattelemme, että nyt on erityisen tärkeää pysähtyä hetkeksi miettimään mikä työssännee on oleellista ja mikä tekee siitä vaikuttavaa. Lisäksi jokaisen omat ammatilliset tunnetaidot ja työyhteisön hyvä vuorovaikutuskulttuuri ovat tutkitusti tärkeimmät työhyvinvoinnin ja ihmissuhdetyön laadun ja vaikuttavuuden turvatekijät myös kasvatus- ja opetustyössä. Ne ovat onneksi myös asioita, joihin työyhteisössä voidaan aina vaikuttaa, vaikka moniin tämän päivän työpaikkojen kuormitustekijöihin ei juuri nyt voitaisikaan. 

Olemme koonneet tähän kurssiin yli 15 vuoden ammatillista vahvistumista ja työhyvinvointia tukevien työnohjausten, työyhteisövalmennusten, EASEL – menetelmäkoulutusten  ja tukipalvelujen kiteyttämät ydinasiat vahvistamaan sekä sinun että työyhteisönne hyvinvoinnin turvatekijöitä ja työnne laadukkaan tekemisen edellytyksiä. 

Saatte kukin yhden työnohjaustunnin hinnalla pitkän valmennuspäivän edestä materiaalia. Teemoja avataan keskimäärin 30 minuutin videoluennoilla arjen tyypillisten ilmiöiden sekä kasvatus- ja opetustyön näkökulmista. Teemoja syvennetään lyhyillä lukupaketeilla sekä konkreettisten pohdintatehtävien ja työyhteisönne yhteisiin keskustelutilaisuuksiin suunniteltujen kehittämistehtävien kautta. Samalla saatte työkalupakkiinne mm. sosiaalisen neurotieteen ja lähialojen tutkimustietoa ja näyttöön perustuvan EASELin keskeisimpiä psykoedukatiivisia työkaluja. Ja todennäköisesti otatte kurssista jotakin mukaan yksityiselämäänkin. Kurssin laskennallinen kokonaiskesto on noin 12 tuntia itsenäistä työskentelyä omaan tahtiin itselle sopivina aikoina. Lisäksi työyhteisötehtäviä on tarkoitus käsitellä   yhdessä. 

Verkkovalmennusmateriaalit työyhteisöille ja lähiesihenkilöille on kehitetty sekä jokaisen omien ammatillisten tunnetaitojen itsenäiseen vahvistamiseen että työyhteisöjen sisäisen kehittämisen välineeksi. Suosittelemme alkuun tavoitteisiinne kohdennettua puolenpäivän kick off - tilaisuutta. Halutessanne vaikka valmentajamme kanssa lähivalmennuksena tai Teams-yhteydellä. Sen jälkeen itsenäisesti tehtävä verkkokurssi kannattaa aikatauluttaa osiin, joihin sisältyviä ryhmätehtäviä käsittelette pienryhmissä, työpajoissa tai vaikkapa työnohjaustapaamisten teemoina. Kannustamme aktivoimaan välitehtävillä omat joukot sisäiseen kehittämiseen ja vuorovaikutuskulttuurin vahvistamiseen kierrättämällä rooleja ryhmien sisällä. Tarvittaessa meiltä on mahdollista tilata ryhmäkeskusteluihinkin fasilitaattori. Prosessin lopuksi suosittelemme yhteenvetotilaisuuden järjestämistä joko omin voimin tai valmentajamme kanssa. 

Kurssin teemoja ovat mm:


  • Miksi vaativa vuorovaikutustyö kuormittaa kokenuttakin ammattilaista, vaikka pidät työstäsi ja tykkäät ihmisistä
  • Kasvatusammattilaisen oma hyvinvointi ja tasapainottelu monien "hattujesi" kanssa 
  • Mitä ”tunnetaidot” tarkoittavat käytännön taitoina. Miten pystyt vahvistamaan sosioemotionaalisten taitojen oppimista jokaisessa kohtaamisessa arjen tiimellyksessä 
  • Turvallisuuden tunne tärkeimpänä perustarpeena ja negatiivinen stressi.  
  • Hyvän vuorovaikutuskulttuurin ja psykologisen turvallisuuden tunteen rakennuspalikat ja merkkejä vuorovaikutuskulttuurinne ajautumisesta sivuraiteille 
  • Miten rakennat ryhmääsi / luokkaasi  ja omalta osaltasi vanhempien kohtaamiseen sekä työyhteisöönne hyvää vuorovaikutuskulttuuria
  • Hyvinvointi janana ja alisuoriutumisen käsite työskentelyä ohjaavana arviointikriteerinä myös lasten ja nuorten kanssa
  • Itsetuntemuksesi syventämistä ja akkujesi lataamista ohjaavia pohdintatehtäviä. Oman hyvinvointisi henkilökohtaiset turvatekijät, joista et voi neuvotella
  • Omien ja toisten ”tunteiden säätely” - mitä siinä oikeasti säädellään ja, nykytietoon perustuen, miten. Viestit tunteiden takana. Omien triggeriesi tunnistaminen sekä vähän ahdistuksen säätelystä
  • Ongelmanratkaisu ja haasteiden kohtaaminen, erotusdiagnostiikka ja ajattelun ohjaaminen haastavissa tilanteissa
  • Hyvien tunne- ja yhteistyösuhteiden rakentamisen prosessi työyhteisöön. Hyvien ”kuplien” rakentaminen lapsiryhmiin
  • Miten olla rakentavasti erimieltä sekä ristiriitojen muuttuminen konfliktiksi ja niihin reagoiminen
  • EASELin tuki- ja kirkastuskeskustelun malliprosessi omaan työhösi. Miten alustat keskusteluja, ohjaat niiden etenemistä, validoit ja normalisoit tunteita ja kokemuksia. Miten jäsentelet ja lisäätte yhteistä ymmärrystä, keskinäistä kunnioitusta, hyväntahtoisuutta ja turvallisuudentunnetta.  Miten yhdessä paikannatte korjauskohteita, sillä jos TV on rikki, leivänpaahtimen korjaaminen ei auta…  miten kirkastatte mitä pitää tapahtua, että jokin muu tulee mahdolliseksi.
  • Muutosprosessin vaiheet, ymmärrystä lisäävä aikajana, tyypilliset tunteet ja onnistumisen ennusmerkit (tai esteet) 
  • Kuulet EASELin esimerkkisovelluksia ja saat sekä kirjallisuusluettelon että joitakin tulostettavia työkaluja
  • Jokaiseen osioon sisältyviä työyhteisötehtäviä, joita pohdit ensin itse ja tuot sitten yhteiseen keskusteluunne omat ajatuksesi

Tämän kurssin suorittaneet ovat lämpimästi tervetulleita myös kokemuksellisiin työpajoihimme sekä hakemaan EASEL Ohjaaja - menetelmäkoulutukseen.

Osta kurssi itsellesi tästä

Jos haluat hinnastomme ryhmätilausta varten, jätäthän sähköpostiosoitteesi tähän, tai varaa keskusteluaika alla olevasta kalenterista.

Volkkari - tiimi

Mari Louhi

Olen FM, AmO (erityispeda ja SEL), psykoterapeutti, työnohjaaja ja EASEL:in kehittäjä. Toimitusjohtajana vastaan ET:ssä ohjelmiemme ja palvelujemme laadusta ja tuon omalta osaltani Volkkarin kursseihin yli 20 vuoden kokemukseni kirkastamaan ydinasiat. Teen keskimäärin kaksi päivää viikossa pari-, perhe- ja lyhytpsykoterapiaa. Lopun viikkoa pyrin ennalta ehkäisemään terapian tarvetta tekemällä työyhteisö- ja esihenkilövalmennuksia, sovittelu- ja kriisityönohjauksia, EASEL   - menetelmäkoulutuksia, sekä kehittämis- ja konsultointityötä.


Linda Mustonen

Olen kasvatustieteen maisteri sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen erityisopettaja. Työnohjaajana ET:ssä tarjoan opetusalan ammattilaisten, työyhteisöjen ja esimiesten voimauttavia, kokemuksellisia EASEL työnohjauksia ja EASEL Trainerina koulutan uusia EASEL Ohjaajia. Tuon yli 10 vuoden työkokemukseni opettamat tärkeimmät asiat Volkkarin verkkokursseihin erityisesti varhaiskasvattajille, perusopetuksen henkilöstölle ja heidän lähiesimiehilleen.


Anna Lehtiö

Olen sairaanhoitaja (AMK), ensihoitaja, EASEL Trainer ja ratsastuksen ohjaaja. Teen pari työvuoroa viikossa ensihoitajana ja muun ajan ET:ssä työnohjaaja- ja kouluttajatiimissä. Erityisiä omia kiinnostuksen kohteitani ovat avoimen dialogin ja turvallisuuden tunteen synnyttäminen lyhyissäkin kohtaamisissa sekä eläinavusteinen tunnetaitovalmennus. Huolehdin Savikon eläintyöparien koulutuksesta ja hyvinvoinnista, sekä kokemuksellisten työpajojen järjestämisestä yhdessä tallityöntekijän kanssa. Vastaan myös Volkkarin teknisestä toteutuksesta ja autan sinua mahdollisissa teknisissä pulmissa.


Aila Joensuu

Olen toiminut yli 10 vuotta psykologina perheneuvolassa ja koulupsykologina sekä tehnyt verkostoyhteistyötä ja konsultaatioita. Työnohjaan mm terveydenhuollon ammattihenkilöitä, päivähoidon ja koulun henkilökuntaa, lastensuojelun työntekijöitä sekä sijaisvanhempia. Olen perehtynyt erityisesti traumojen, kiintymyssuhteiden sekä lasten ja nuorten itsesäätelyn haasteiden tutkimiseen ja hoitoon. EASEL Trainerina koulutan myös uusia EASEL Ohjaajia. Tuon Volkkarin kursseihin konsultoivana psykologina kursseihin oman osaamiseni.